Kotilaituri1.jpg

Ihanan blogikollegani Katin sisustusliike Kotilaituri muutti uuteen kotiin Liedon Ilmarisiin. Meidät åbloggaajat kutsuttiin tutustumaan uuteen myymälään, ja voi miten ihana se olikaan! Toinen toistaan kauniimpia juttuja kauniisti esillä, ihania herkkuja ja mukavaa seuraa - mitä muuta voi enää toivoa?

Joulunaika on ihanaa, mutta useimmiten joulujutut ovat turhan kruusattuja minun makuuni. Olenkin usein sanonut, että meille ei joulua juurikaan tule, lukuunottamatta aattoaamuna ylenpalttisesti koristeltavaa joulukuusta. Muuten meille pikemminkin tulee talvi havuineen ja kynttilöineen. Joulunodotus Kotilaiturissakin on pikemminkin juuri talvea, katsokaa vaikka itse.

Kotilaituri2.jpg

Kotilaituri3.jpg

Kotilaituri5.jpg

Katilta sain myös superhyvän kattausidean joulupöytään: lautasten välissä olevat aaltopahvit oli laitettu kattausalustoiksi. Loistava idea! Toki olen kaikki aaltopahvit omassa kodissani heittänyt jo aikoja sitten menemään, mutta voisin kuvitella, että pahvia löytyy helpostikin tai lautasten välissä olevaa pahvia voisi kysellä jostain tavaratalostakin.

Kotilaituri4.jpg

Kotilaituri7.jpg

Käykää ihmeessä katsastamassa Katin ihana Kotilaituri! Koko myymälä oli täynnä toinen toistaan kivampia juttuja, kuten kuvista näette. Se, mikä kuvista puuttuu, on Katin Kässäkerholaiset ja ihanat puikot ja langat. Yksi haaveistani on kutoa itselleni polvimittaiset (harmaat) palmikkovillasukat. Olen sitä vielä lykännyt, mutta Katilta käyn hakemassa langat ja puikot kun pääsen suunnittelusta toteutusvaiheeseen. 

Kiitos Kati kutsusta! Magia Graphicsin julistetta lainatakseni: Puss och kram!

Minna