WP_20150927_11_16_57_Pro.jpg

Hyvä meikki alkaa hyvistä välineistä. Olen sen kokemuksesta todennut moneen kertaan. En ole mitenkään erityisen taitava meikkaaja, joten tarvitsen kaiken mahdollisen avun, ja kunnolliset välineet hyvien tuotteiden lisäksi ovat juurikin sitä kaipaamaani apua.

Kunnon välineet ovat arvokkaita, joten niistä kannattaa pitää hyvää huolta. Ihostaankin kannattaa pitää huolta ja käyttää puhtaita välineitä. Hyvällä huolenpidolla siveltimet kestävät vuosia. Esimerkiksi kuvassa näkyvä oranssi rajaussivellin (toinen oikealta) on lähemmäs 10 vuotta vanha ja edelleen kuin uusi. Ehkä silti olisi jo aika ostaa uusi?

Pesen siveltimiäni usein, mutta rajaussivellintä lukuunottamatta en ihan joka käytön jälkeen. Pesuun käytän shampoota, jota kaadan kämmenelleni, pyörittelen sivellintä siinä ja sen jälkeen huuhdon siveltimen harjaksia kunnes meikkiä ei enää irtoa. Shampoolla siksi, että käsi- ym. saippuat kuivattavat harjaksia ja siveltimistä tulee kovia. Kannattaa kokeilla jos joku sivellin on ajan saatossa muuttunut kovaksi, shampoo saattaa pehmittää sen uudenveroiseksi.

Kuivatan välineeni joko lavuaarin reunalla tai pyyhkeen päällä. Mutta en koskaan pystyasennossa, jotta vettä ei pääse valumaan liimauksiin ja irrottamaan harjaksia. Siveltimien kuivuttua säilytän niitä pystyasennossa lasipurkissa - pysyvät hyvinä ja on helppo valita haluamansa.

Vielä kun oppisi meikkaamaan hyvin, niin olisi se toinenkin puoli kunnossa... ;)

Kaunista tiistai-iltaa, ihanat!

Minna