Instat1.jpg

Kesäkelit ja terassi ovat vieneet tämän tytön mennessään, hih! Onneksi Instagramin puolella sentään on elämää. Ainakin vähän.

Olen työpaikallani niitä harvoja, jotka ovat töissä. Työpäivät ovatkin olleet aavistuksen kiireisiä, ja kotiin päästyäni olenkin pakollisten kotihommien jälkeen siirtynyt suoraan terassille. Blogijutut eivät ole olleen päälimmäisenä mielessä eikä kotonakaan ole ollut mitään mielenkiintoista tekeillä. Tällä hetkellä hurjimpia juttuja ovat tyttöjen kynsistudion glitterilakat.

Insta2.jpg

Siksi ajattelinkin muistuttaa, että puput ja vaahtokarkit löytyvät myös Instasta. Eipä sielläkään mitään elämää suurempia juttuja ole luvassa, mutta jotain pientä kuitenkin. Käyhän siis klikkaamassa itsesi seuraajakseni.

Mukavaa maanantaita, ihanat! Jännityksellä odotan, millaiset ukonilmat tähän päivään saadaan.

Minna

Hey, do join me on Insta!